Valikko

Jouluinen tervehdys – Mika Trogen - Printmix

Vuosi 2020 oli pandemian ensimmäinen vuosi ja se kohteli meitä kaikkia rajusti. Oikeastaan sama jatkui nyt vuoden 2021. Haasteellisen ja raskaan vuoden jälkeen voin todeta, että kovan työn tuloksena pärjäsimme kuitenkin loistavasti. Kaikki julkaisut ja painotuotteet saatiin tehtyä entiseen tapaan onnistuneesti ja siitä meidän pitää olla erittäin kiitollisia.

2021 on ollut monella tapaa hyvin poikkeuksellinen vuosi, mutta täytyy sanoa, että kyseessä on ollut myös ehdottomasti opettavaisin vuosi historiamme aikana. On ollut mahtavaa olla mukana kehittämässä toimintamme mahtavan porukan kanssa.

Uudet työkalut ovat vieneet tekemistä aivan uudelle tasolle, kun olemme päässeet jatkamaan työtä internetpohjaisen ohjelmistomme avulla ja olemme kehittäneet toimintoja entistä paremmiksi. Monia lehtiä uudistettiin vuoden aikana ja saimme parannettua ulkoasuja entisestään.

Vuosi on ollut kaiken kaikkiaan hyvin raskas, mutta samalla myös aivan mahtava vuosi ja haluan ehdottomasti kiittää siitä sekä meidän upeaa henkilökuntamme, että meidän mahtavia asiakkaitamme.

Kiitos, että olette mahdollistaneet tämän kaiken! Jään odottamaan ensi vuotta innolla ja mielenkiinnolla.

Printmix tekee yhteistyötä noin 40 eri järjestölehden kanssa. Suoritamme lehtien ilmoitusmyyntiä, mainosten valmistamista, graafista suunnittelua, taittoa ja painotöitä. Huolehdimme myös jäsenpostituksista. Intohimomme on lehtien tuottaminen ja tämä työ jatkuu myös tulevina vuosina.

Suuri kiitos yhteistyöstämme!

Nyt alkaa olla aika rauhoittua joulun viettoon läheistemme kanssa.

Ystävällisin terveisin: Mika-Matti Trogen

Yhteystiedot

Printmix Oy
puh. 010 319 6380

Y-tunnus: 2182268-7

Osoite

Höyläämötie 11B
00380 Helsinki

Ratapihankatu 53
20100 Turku

Suomen Vahvimmat - Printmix